ICT-yhteys: Tunnista – sanoITa – Kohtaa

Oman osaamisen tunnistaminen ja sanoittaminen

Parhaat palat, huomiot ja tehtävät ICT-yhteys-hankkeen työkirjasta — huijariajatuksista tekoälyyn ja jatkuvaan oppimiseen. Koko työkirja on vapaasti luettavissa.

Avaa koko työkirja (PDF)

Olenko minä huijari?

88 % ohjelmistoalan kyselyyn vastanneista kärsii huijariajatuksista ainakin jonkin verran — eikä uran pituus lievennä niitä. Nopeasti kehittyvä ala, jargon ja sankarimyytit ruokkivat riittämättömyyden kokemusta.

Viisi epärealistista pätevyyden ideaalia

Perfektionisti, luonnonlahjakkuus, ekspertti, yksilösuorittaja ja superihminen. Jos oma käsitys pätevyydestä on yli-inhimillinen ideaali, sitä ei voi koskaan saavuttaa ja itsensä tuntee jatkuvasti epäpäteväksi.

Työkalut huijariajatusten haltuunottoon

  • Tunnista ja nimeä huijariajatukset — sinä et ole ajatuksesi.
  • Hengitä 4-4-4-4 — laatikkohengitys rauhoittaa laukkaavan mielen.
  • Älä jää yksin — valtaosa kollegoista tunnistaa samat ajatukset.
  • Anna toisen kehua — kirjoittakaa CV-tekstit ristiin.
  • Tee, vaikka pelottaa — rohkea voi olla vain silloin, kun jännittää.
  • Syleile kisällivaihetta — mestariksi kasvaminen saa kestää.

TEHTÄVÄ 1 · PELASTUSSUUNNITELMA

Mitä riskejä huijariajatukset voivat aiheuttaa polullasi? Miten pidät huolta, ettet vähättele osaamistasi tai vertaile itseäsi mahdottomiin ideaaleihin? Ja jos löydät itsesi kuopan pohjalta — kenen kanssa juttelet, mistä haet tukea?

Lue lisää työkirjasta → Olenko minä huijari, s. 9–27

Jatkuva oppiminen

Teknologia-alalla monet tehtävät eivät vaadi valmista teknistä osaamista — tärkeintä on kyky oppia. Pienikin uusi taito voi avata ovia paremmin palkattuihin ja vähemmän kuormittaviin tehtäviin. Oppiminen ei myöskään aina tarkoita tutkintoa: taitoja voi hankkia työn ohessa, lyhyillä kursseilla tai projekteissa.

Mistä liikkeelle?

opin.fi — suomalaisten korkeakoulujen avoimet opinnot yhdestä osoitteesta.
FITech — verkostoyliopiston maksuttomia tekniikan kursseja.
Sertifikaatit ja mikrotutkinnot — AWS, Google, IBM, Microsoft ja Salesforce kouluttavat
ekosysteemiinsä.
Yritysakatemiat ja trainee-ohjelmat — opi työtä tekemällä ja etene yrityksen sisällä.

TEHTÄVÄ 2 · MILLAINEN OPPIJA OLET?

Mikä on sinulle mieluisin tapa oppia — tekemällä, keskustellen, lukemalla vai kuuntelemalla? Pieninä
paloina vai syväsukelluksena? Kirjaa ylös yksi taito, jota haluat kehittää, ja pienin seuraava askel sen
oppimiseksi.

Lue lisää työkirjasta → Jatkuva oppiminen, s. 68–73

ICT-yhteys: Tunnista–Sanoita–Kohtaa -hanke. Toteuttajina Software Finland ry ja Business Joensuu Oy osana EU:n alueja rakennepolitiikan ohjelmaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027.

Koko työkirja (PDF) teknologiapolkuja.fi
Palaute: milja@softwarefinland.fi