Kuka opetti sinulle, ettet riitä?

ICT-yhteys-hankkeen valmennuksessa kysyttiin osallistujilta suoraan: onko sinulla huijariajatuksia? 92 prosenttia vastasi kyllä. Vain kuusi ihmistä sanoi, ettei ole koskaan kokenut niitä. Tämä aineisto ei kerro yksilön ongelmasta — se kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun rakenteet toistuvasti viestivät ihmiselle, että hän ei kuulu joukkoon.

Mistä on kyse?

Huijarisyndroomaksi kutsutaan tunnetta siitä, ettei ansaitse saavutuksiaan — että menestys on sattumaa, tuuria tai pian paljastuvaa petosta. Ilmiön kuvasivat ensimmäistä kertaa psykologit Pauline Clance ja Suzanne Imes vuonna 1978, ja sen jälkeen se on todettu laajalti erityisesti korkeasti koulutetuilla naisilla miesvaltaisilla aloilla. Laaja meta-analyysi yli 40 000 osallistujasta vahvistaa, että naiset kokevat huijarisyndroomaa miehiä enemmän, eikä tämä ero ole kaventunut vuosikymmenten kuluessa (Price, Holcomb & Payne, 2024). Valmennuksessa käytetyllä Clancen mittarilla lähes kaikki sijoittuivat kohtalaisen tai merkittävän huijarisyndrooman alueelle ja kuusikymmentä prosenttia asteikon yläpäähän.

Mitä luvut kertovat

Korkeimmat pisteet kaikista kahdestakymmenestä väittämästä saivat nämä kaksi:
”Olen pettynyt omiin saavutuksiini ja ajattelen, että minun olisi pitänyt saavuttaa enemmän.”
”Vertaan usein omaa kyvykkyyttäni ympärilläni oleviin ja ajattelen, että he saattavat olla minua älykkäämpiä.”

Pettymys omaan itseen ja vertailu muihin eivät ole sattumalta korkeimmalla, ne ovat juuri niitä ajatuksia, joita rakenteellinen epätasa-arvo ruokkii.

Rakenteet puhuvat äänelläsi

Osallistujien omin sanoin kirjoittamat pohdinnat tekevät näkyväksi sen, mistä numerot eivät kerro kaikkea: mistä huijariajatukset todella tulevat.

Eräs toimialalla pitkään toiminut kuvasi junnuvuosina saamiaan kommentteja:

”Olisin ihan hyvä koodari, jos en olisi niin herkkä.”

Toinen kuvasi harjoittelijan leimaa, joka ei lähtenyt irti:

”Se harjoittelijan leima kyllä säilyi… oli jo valmiiksi sellainen meininki että oon vain harjoittelemassa, enkä oo jäämässä, en saanut vastuuta.”

Kolmas kirjoitti lapsuudesta ja siitä, miten kiitoksia ei tullut mistään:

”Lapsuudessa ei juuri kehuttu – huomiota sai lähinnä, kun oli tapahtunut jotain negatiivista.”

Näissä tarinoissa toistuu sama rakenne: ulkopuolelta tullut viesti, joka on lopulta sisäistetty. Ei ”minä luulen olevani huono” vaan ”minulle on toistuvasti osoitettu, että olen huono, ja nyt uskon sen itse.”

Konsulttimaailmassa työskentelevä kuvasi, miten koko työn rakenne ruokkii huijariajatuksia:

”Jokaisella konsultilla on oma tuntihinta. Asiakas pohtii ja arvioi, olenko sen arvoinen… Onko joku toinen paremmin ’wörtti’.”

Kysymys ei ollut liiketoiminnallinen — siitä tuli henkilökohtaista. Ei arvioiko asiakas palvelua, vaan arvioiko asiakas häntä.

Tieto ei suojaa

Yksi aineiston merkittävimmistä havainnoista on tämä: tietäminen ei riitä.

Yksi vastaajista kirjoitti osuvasti: ”Kuinka monella muulla tässä kohdassa nousi ajatus, että muilla on huijariajatuksia, mutta MINÄ olen se ehta ja aito huijari?”

Tässä on jotain, mikä pysäyttää. Nämä ovat koulutettuja, kokeneita, älykkäitä ihmisiä. He tietävät, mitä huijarisyndrooma on. Ja ajattelivat silti, että juuri he ovat niitä ihan oikeita huijareita. Huijariajatukset eivät parane yksistään lukemalla artikkeleita tai käymällä luennoilla. Ihminen on sosiaalinen olento: me rakennamme käsityksen itsestämme sen pohjalta, miten ympäristö on meihin suhtautunut. Ja kun ympäristö on toistuvasti, hiljaisesti tai ääneen, kertonut että et riitä, et kuulu, et ole sen arvoinen, se tieto on juurtunut syvemmälle kuin mikään yksittäinen fakta pystyy kumoamaan.

Tässä on huijariajatusten konkreettisin seuraus: se ei estä osaamista, mutta se estää sen näkyväksi tekemistä. Ihminen, joka epäilee paikkaansa, hakee harvemmin ylöspäin, ottaa vähemmän tilaa, jättää kertomatta mitä osaa. Se näkyy siinä, kuka hakee töihin ja kuka ei. Kuka pyytää korotusta ja kuka odottaa että se huomataan. Kuka etenee ja kuka jää paikoilleen.

Ketkä hankkeen valmennukseen ylipäätään hakeutuivat? Yli puolet oli työssä tai yrittäjinä valmennuksen alkaessa. Työttömistäkin enemmistö oli ollut poissa työmarkkinoilta alle vuoden. Emme siis puhu nuorista epävarmoista aloittelijoista vaan puhumme koulutetuista, kokeneen ikäluokan naisista, joista yhdeksän kymmenestä silti kantaa huijariajatuksia. Jos koulutus ja kokemus eivät suojaa, ongelma ei ole yksilössä.

Ala joka rakennettiin miehille

Teknologia-ala on edelleen voimakkaasti miesvaltainen. Suomessa ICT-alan tekijöistä noin viidennes on naisia. Kun ympärillä on vähän samankaltaisia ihmisiä, vertailukohtia syntyy väärin, kuulumisen tunne jää ohueksi ja pienetkin epäonnistumiset tuntuvat todistavalta.

Tämä ei myöskään ole uusi tai paikallinen havainto. Miehen osaaminen otetaan annettuna. Naisen osaaminen todistetaan. Kerta toisensa jälkeen, koko uran ajan (Bairoh & Putila, 2021). Cheryan ja Markus (2020) kutsuvat tätä maskuliinisuusoletuksiksi: ala rakentuu normeiksi, jotka palkitsevat miehiin yhdistettyjä piirteitä ja asettavat kaikki muut tilanteeseen, jossa paikka on todistettava yhä uudelleen. Tämä jatkuva epäily ei ole vain epämukavaa: se kuormittaa psykologisesti tavalla, joka näkyy siinä, kuka lopulta jää alalle ja kuka lähtee.

NYU:n tutkijaryhmän laaja-alainen tutkimus yli 4 000 akateemikosta (Muradoglu ym., 2022) osoitti, että huijariajatukset eivät jakaudu tasaisesti: mitä enemmän ala korostaa synnynnäistä lahjakkuutta — kuten teknologia-ala usein tekee — sitä voimakkaammin naiset kokevat olevansa väärässä paikassa. Huijariajatukset olivat yhteydessä heikompaan kuulumisen tunteeseen ja heikentyneeseen itseluottamukseen — tekijöihin, jotka vaikuttavat suoraan siihen, kuka jää alalle ja kuka lähtee.

Harvardin kauppakorkeakoulun tutkimus (Coffman, Collis & Kulkarni, 2024) näyttää konkreettisesti miten rakenne toimii: kun työpaikkailmoitukset sisälsivät epämääräisiä vaatimuksia, vain murto-osa pätevistä naisista haki vaativampaan tehtävään miesvaltaisilla aloilla, miehistä moninkertainen osuus. Kun vaatimukset tehtiin täsmällisiksi, ero kaventui. Epävarmuus ei kohdistu tasaisesti. Se osuu juuri niihin, joille ympäristö on jo toistuvasti viestinyt että paikka pitää ansaita uudelleen ja uudelleen.

Sama mekanismi jatkuu työsuhteen aikana. Tuoreimman tutkimuksen mukaan naiset neuvottelevat palkastaan ja etenemisestään nykyään vähintään yhtä usein kuin miehet, MBA-aineistossa jopa useammin, mutta kohtaavat epäonnistuneen neuvotteluyrityksen merkitsevästi todennäköisemmin (Kray, Kennedy & Lee, 2024). Kyse ei ole haluttomuudesta edetä. Pyyntöihin vastataan eri tavalla riippuen siitä, kuka pyytää. Huijariajatukset tekevät tähän oman lisänsä: ne tekevät riman näkyvämmäksi naisille ja näkymättömäksi miehille. Yksi epäröi pyytämistä koska ei usko riittävänsä, toinen pyytää koska ei edes kyseenalaista sitä, ja kun molemmat lopulta pyytävät, järjestelmä kohtelee pyyntöjä eri tavalla.

Mitä menetetään jos ei tehdä toisin

Teknologia on infrastruktuuria. Kuten tiet, sähköverkko tai terveydenhuolto — se koskettaa kaikkia, sen rakentaa joku, ja se rakentuu niiden ehdoilla jotka ovat olleet pöydässä. Tekoäly tekee jo nyt ihmisten johdolla päätöksiä siitä, kuka saa lainan, kenen hakemus etenee rekrytoinnissa, miten ja kenen sairauksia diagnosoidaan. Nämä järjestelmät eivät synny tyhjiössä: ne heijastavat niiden ihmisten näkökulmia, oletuksia ja katvealueita, jotka ovat olleet niitä rakentamassa.

Kun noin viidennes teknologia-alan tekijöistä on naisia, ja kun yhdeksän kymmenestä alalle tähtäävästä tai siellä jo työskentelevästä naisesta kantaa jatkuvaa epäilystä omasta paikastaan ja arvostaan, on kysyttävä: millaisia järjestelmiä tästä syntyy? Ei siksi, että naiset automaattisesti tekisivät parempia tai erilaisia valintoja, vaan siksi, että yksipuolinen kokemuspohja tuottaa yksipuolisia ratkaisuja. Ja siksi, että ihminen, joka käyttää energiansa selviytymiseen ja oman paikkansa perusteluun, ei käytä sitä energiaa luovaan ajatteluun, rohkeisiin ideoihin tai hankalien kysymysten esittämiseen

Sama dynamiikka toimii koko kaaren läpi. Ennen rekrytointia: jos ala viestii, suoraan tai hiljaisesti, että tietynlaiset ihmiset eivät sinne kuulu, moni ei edes harkitse sitä vaihtoehtona. Rekrytointivaiheessa epämääräiset vaatimukset karsivat päteviä hakijoita epätasaisesti. Ja työsuhteen aikana epäily omasta paikasta vie energiaa pois tekemiseltä ja pitää ihmisen hiljaisena juuri silloin, kun rohkeita ajatuksia tarvittaisiin eniten.

Kenen vastuulla muutos on?

Tämä aineisto kertoo yhdestä konkreettisesta asiasta: kun naiselle toistuvasti — koulussa, harjoittelussa, työpaikalla — viestitään ettei hän kuulu tänne tai riitä, hän oppii uskomaan sen. Kun sama viesti toistuu niin monessa paikassa, niin monen ihmisen suusta, niin kauan, se alkaa tuntua totuudelta. Ihminen on sosiaalinen olento, joka rakentaa kuvansa itsestään palautteen ja ympäristön kautta. Kun ympäristö on rakennettu toisille, se näkyy siinä, kuka uskoo kuuluvansa sinne.

Kyse ei ole osaamisesta, sitä kyllä on. Kyse on siitä, kuka on saanut määritellä kenelle teknologia kuuluu — ja kuka on kantanut sen seuraukset. Muutos ei synny siitä, että naisia kannustetaan olemaan rohkeampia. Se syntyy siitä, kun rakenteet muuttuvat. Vastuu on niillä, jotka ovat rakentaneet tilan jossa tämä kaikki tapahtuu.

Huom!
Tässä artikkelissa ei ole eritelty vastaajien taustoja etnisyyden, kulttuurisen taustan tai muiden identiteettien osalta, joten niistä ei voi tehdä omia johtopäätöksiä. Tutkimuskirjallisuus kuitenkin osoittaa selvästi, että huijariajatukset eivät kasaudu tasaisesti: naisilla, jotka navigoivat samanaikaisesti useampaa marginalisoitua positiota, kuten rodun, etnisyyden tai maahanmuuttajataustan, kokemukset ovat keskimäärin voimakkaampia. Rakenteet eivät lisäänny päällekkäin, ne kertaantuvat. Teknologia-alan monimuotoisuustyössä tämä intersektionaalinen näkökulma ansaitsee oman, erillisen huomionsa.

Aineistosta

Artikkelissa esitetyt luvut perustuvat ICT-yhteys-hankkeen valmennuksessa kerättyyn aineistoon. Mukana oli neljä aineistolähdettä: tieteellinen huijarisyndroomatesti (n=123), suora kyllä/ei-kysymys huijariajatuksista (n=125), osallistujien omin sanoin kirjoittamat pohdinnat sekä valmennuksen alku- ja loppukysely. Taustatiedot on poimittu hankkeen 371 osallistujan kokonaisaineistosta. Täydelliset menetelmätiedot ja keskeisimmät luvut löytyvät erillisestä taustaraportista.

Valtakunnallinen hanke toteutetaan osana EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027. ICT-yhteys-hanke on Tulevaisuuden työmarkkinat -koordinaatiohankkeen alahanke ja tärkeä osa työmarkkinoiden kohtaantoa edistävää hankeperhettä.

Hankekoodi: S30902
Toteutus: 1.9.2024 – 31.8.2026
Projektia rahoittavat: Euroopan unioni, Keski-Suomen ELY-keskus ja Software Finland ry.

Lähteet: